Tänään aamulla mietin sitä että millaista on Oikeasti ja rehellisesti pitää perheenjäsenä koiraa joka ei kuitenkaan ole se ihan tavallinen koira.

Käsi sydämmellä sanon että minulle tämä on ollut aika kova kulttuurishokki vaikka tiesinkin että se ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Ramona on.

Otetaan esimerkki;

Minä menen Ramonaa piiloon -> Ramona Etsii minua tyyliin " missä se mamma on, ikävä tuli" -> ja löytää minut.

Minä menen Pojua piiloon -> Poju istuu/makaa/seisoo lumikasan päällä ja on tyyliin "siinähän menet piiloon, ihan rauhassa, evvk." ja jatkaa lipomista omaan haavemaailmaan.

Turhauttavaa vai eikö? Kyllä minua ainakin pännii.

Mutta tälläisetkin unohtuvat aika nopeasti kun esimerkiksi Poju tulee juoksu jalkaa sisälle kun sitä huutaa. Silloin maailma tekee voltin ja voi sitä onnistuneisuuden riemua ja tietää että edes joku asia on mennyt edes hieman sinne päin ja jopa perille asti.

Jännityksellä odotan että mitä huominen tuo tullessaan. Poju kun taitaa olla minun kanssa samanlainen; "Yksikään päivä minun seurassani ei ole samanlainen, takaan sen".

------

Sivua päivitetään sitä mukaan mitä ajatusta elämästä Saarloos wolfhondin kanssa tulee eteen.